tiistai 7. huhtikuuta 2015

Hehkutan!


En voi muuta kun hehkuttaa näitä ihania aurinkoisia päiviä!
Näistä saa niin paljon virtaa ja iloa että sitähän on vallan hymy korvissa
aamusta iltaan. Ja iltaisin odottaa jo kovasti seuraavaa päivää että 
pääsee taas ulos aurinkoon touhuamaan lasten kanssa :)

Itseäni ilostuttaa kovasti siivota pihaa. 
Meidän pihassa on paljon vanhoja mäntyjä jotka roskaa todella paljon.
Talven aikana kertyykin valtavan paljon risuja ja havuja pitkin pihaa, joita sitten
näin keväisin saa haravoida pois. Ja kun syksyisin on mukamas haravoinut 
lehdet, huomaan keväisin että taisipa jokunen puu pudotella vielä viimeisiä 
lehtiä sen haravoinnin jälkeenkin. 

Lasten kanssa on toki vähän haastavaakin tehdä pihan siivousta. 
Moni homma jää usein kesken kun lapset siirtyy vaikkapa takapihalta
etupihalle. Ei auta muu kuin kulkea perässä ja siirtyä toiseen paikkaan
siivoilemaan. Etupihalla on järvi ja takapiha loppuu lammen rantaan.
Järven ja lammen välissä menee puro.
Niinpä lapsia ei voi jättää hetkeksikään ilman valvovaa silmää.

Onneksi pienet tytöt tykkää osallistua myös kevyisiin siivouksiin pihalla.
Eilen kannettiin lautoja lähemmäs puuvajaa (jonne ne tänään pilkottiin) ja siinä
oli pienimmäinenkin tomerana mukana kantamassa lyhyempiä lautoja.
Haravaa heiluttelevat mielellään ja nostelevat sitten lehdet ja risut
kottikärryn kyytiin. Pienimmäinen toimi tänään "painona" jottei tuuli 
puhalla lehtiä pois kyydistä ;)  Samalla neiti pysyi "silmän alla" kun kuskasimme
moskat rotkoon. Tytöstä oli kivaa olla kyydissä :)
Puroja tekevät myös mielellään, tosin ihan aina ei suunta ole oikea mutta
eipä se haittaa. Lunta on viskelty kilpaa penkoista jotta aurinko saa ne sulattaa
nopeammin. "Nyt tehdään kesä!" kuuluu vaan ja lumi lentää :)

Iltaisin ei tarvitse unta houkutella. Kahdeksalta jo molemmat
haukottelee ja ovat valmiita pesujen kautta nukkumaan.

Isommille kun keksisi vielä jonkinmoisen väsytystaktiikan.
Tahtoo nää illat mennä toistellessa sanoja "Nyt nukkumaan!" :/

-Mari-

1 kommentti:

  1. Haastoin sut tollaseen The Liebster Award - haasteeseen, eli käyppäs kurkkaamassa mun blogin puolelta säännöt ;) http://lindaelinas.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)